Kesäkuusaman kennel, rakkaudesta eläinjalostuksee nOlen saanut syntymälahjana kipinän eläinjalostukseen. Vanhemmiltani en sitä ole perinyt, vaikkakin myös he ovat kyllä eläinrakkaita ihmisiä. Ensimmäinen koiramme oli perheen yhteinen cavalier kingcharlesinspanieli Linda, joka saapui luoksemme muistaakseni tammikuussa 1995. Linda eli 10-vuotisen koiranelämän ja oli meille kaikille kovin rakas. Näinä aikoina aloin myös harrastaa pienjyrsijöiden kasvatusta, sitä kesti arviolta 5 vuotta. Ensimmäisen oman koirani sain ostaa vuonna 2002, pk chihuahuan nimeltään Amanda, virallisemmin Niemikylän Bingo. Tämä ihastuttava ja kaunis rouva on edelleen luonani (kiitos Paula!!!) ja se kuuluu ehdottomasti ykkössijalle listassani "elämäni koirat". Amanda sai kahdet pennut mutta sen jälkeen se ei tullut enää tiineeksi, eikä Amandan suku näin ollen jatku kennelissäni. Amandan jälkeen koiria on tullut noin yksi vuodessa, ja pentueita on syntynyt vuotta kohden 1-3. Tahtoisin harrastaa kenneltoimintaa laajemminkin, ja aika näyttää missä mittakaavassa se on mahdollista. Myös kipinä lypsykarjanjalostukseen löytyy, ja sen parissa påääsenkin toteuttamaan itseäni päivittäin! Kesäkuusaman kennel löysi vihdoin paikkansa maatilalta Karinaisista (kuuluu Pöytyään) toukokuussa 2009. Täällä on tilaa sekä koirille että ihmisille yllin kyllin, joten on mahdollista että kenneltoiminta hieman laajenee ;) Tavoitteeni koirankasvatuksessa on saada aikaan mahdollisimman täydellisiä paketteja, joissa ilmenee hyvä terveys, hyvä luonne ja terve, rotumääritelmän mukainen rakenne ja liikkeet. Tässä suurena apuna on SuKokan kasvattaja akatemia ja etenkin opettajamme Juha Kares. Kiitän, että olet onnistunut opettamaan minulle koiran rakennetta käytännössä sekä oikeanlaista kriittisyyttä kasvatustyössä. Lopuksi tahtoisin kiittää seuraavia henkilöitä, jotka ovat olleet ja/tai ovat edelleen suuri apu ja tuki tässä harrastuksessa: Perheeni sekä omistamieni koirien kasvattajat, etenkin Johanna ja Ilpo Jokinen (kennel Babbler's), Paula Ijäs, Sini Kivivuori. Lisäksi kiitän Merja Kahelinia ja Pähkinä Kallista avusta ja neuvoista, Eeva Teittistä ja Mia Vallasvuota siitä että olette siellä huoliani kuuntelemassa, kiitän työnantajiani ymmärtäväisyydestä harrastustani kohtaan ja SUURIN KIITOS KASVATTIENI OMISTAJILLE! Olette kaikki ihania! |